Carl Hope osa 1

Kun Lorelai oli ollut kadoksissa kuusi kuukautta Carl sai purettua avioliittonsa oikeuden määräyksellä ja pääsi aloittamaan uuden elämän.

Carl muutti uuteen asuntoon, sisusti kämpän joukkuetovereidensa avulla, solmi mainossopimuksen Sim-Fitness-kuntosalin kanssa ja aloitti kaiken puhtaalta pöydältä. Sim-Fitnessin kanssa solmittu mainossopimus sisälsi viiden vuoden ilmaiset kuntosalikäynnit, solariumit, allaspuolen palvelut, urheiluhieronnan sekä tietysti Sim-Fitnessin verryttelyasun. Sopimus oli mitä mainioin, mutta Carl ei voinut arvatakaan, miten tämä sopimus muuttaisi hänen elämänsä.

Oli tavallinen torstai-iltapäivä ja Carl pumppasi rautaa kuntosalilla.

Treenin lähestyessä loppua Carl huomasi salin toisella puolella jonkun punaiseen verryttelyasuun pukeutuneen naisen joka tuhisi ärsyttävän kovaäänisesti.

Kun tuhina ei tuntunut ottavan loppuakseen Carl mulkaisi naista murhaavalla katseella. Nainen vastasi murhaavaan katseeseen iloisella tervehdyksellä.
"Onko sinulla jotain asiaa?" punaiseen verryttelyasuun pukeutunut nainen kysyi pirteällä äänellä ja nousi kuntoilulaitteeltaan.

"Loistavaa, nyt se tulee tänne tuhisemaan.." Carl mutisi puoliääneen.

"Hei!" punapukuinen nainen tervehti pirteästi.
"Hei.." Carl mutisi vastaukseksi ja jatkoi treenaamista.
"Sinullapa on paljon painoja! Kuinka paljon pystyt nostamaan penkistä?" nainen kysyi ja hymyili pirteää hymyään.

Yhtäkkiä Carl unohti ärtymyksensä tuhisevaan naiseen, ja aloitti egonsa ruokkimisen.
"Siis hyvänähän päivänä nousee semmoinen 79 kiloa, enemmänkin varmaan nousisi, mutta valmentaja on käskenyt ottaa iisisti, etten vain loukkaantuisi kauden aikana.." Carl alkoi selittää.

Punapukuinen nainen kuunteli kiinnostuneena Carlin puhetta ja nyökytteli vähän väliä.
"Kyllä.. Aivan.. Niin!" kuului vähän väliä puheenvälistä.

Kun Carl oli saanut suuren egonsa ruokittua hän hyvästeli innokkaan tuhisijan ja poistui miesten pukuhuoneeseen.

Carl törmäsi tuhisijaan vielä myöhemmin kuntosalin kioskin puolella.

Nainen hymyili tervehdykseksi ja katosi maksettuaan lehtensä.

Seuraavana iltana Carl oli joukkuetovereidensa kanssa eräässä kulmakunnan suositussa yökerhossa.
Carl oli juuri kertomassa kuinka hän oli tavannut kuntosalilla ärsyttävän, ylipirteän tuhisijan, kun Rafaél keskeytti hänen juttunsa. "Nyt kyllä mentiin tanssilattialle, pojat!" Rafaél huudahti ja kumosi juomansa nopeasti.

Carl oli huomaavinaan tutun naisen ja päätti itsekin lähteä tanssilattialle.

"Hei, tunnetaankohan me?" Carl kysyi tummahiuksiselta naiselta.

"Ei mutta sinähän olet se mies kuntosalilta!" nainen hihkaisi innoissaan.

Kuultuaan ylipirteän tervehdyksen Carlin teki mieli vajota maan alle.
Se on se tuhiseva nainen kuntosalilta.. Carl huokaisi syvään.
"Tanssittaisiinko?" nainen kysyi pirteästi ja alkoi liikkua musiikin tahdissa.
Samapa tuo, otan kaiken irti tästä illasta! Carl ajatteli ja alkoi tanssia naisen kanssa.

Ilmeisesti aikaisemmin kumotut shotit saivat vallan Carlista, ja ilta tanssilattialla päättyi muhinointiin tuhisevan naisen kanssa.

Viikot kuluivat ja Carl eli normaalia elämäänsä ilman minkäänlaisia häiriöitä, mitä nyt muutama fani kävi juoksentelemassa puutarhassa silloin tällöin.

Eräänä maanantaina Carl oli ostamassa lähikaupasta Viikon Simpallo-lehteä, kun hän törmäsi tuttuun naiseen.

"Taas minä törmään sinuun!" Tuhiseva Nainen kiljahti.
"Niin, juu, tosiaan.." Carl vastasi.
"Tiedätkös, minulla oli tosi hauskaa silloin perjantaina!" nainen sanoi ja katsoi Carlia syvälle silmiin suurilla ruskeilla silmillään. Siitä hetkestä lähtien Carl oli myyty.
"Kuule, tiedätkös, minullakin oli oikein hauskaa sinä iltana." Carl sanoi ja samassa hän jo vaihtoi puhelinnumeroaan naisen kanssa.

"Lähtisin mielelläni kahville kanssasi" Tuhiseva Nainen vastasi Carlin pyyntöön.

Ei kestänyt kauaakaan, kun Carl käveli käsi Tuhisevan Naisen kädessä taksille.

Viikot kuluivat taas. Carl ja Tuhiseva Nainen (joka oli esitellyt itsensä Carlille Natalieksi) tutustuivat toisiinsa. Carl alkoi nauttia Natalien seurasta. Vaikka jalkapallo, promootiot ja mainoskampanjat söivätkin suuren osan Carlin ajasta, hän onnistui silti viettämään Natalien kanssa kaiken vapaa-aikansa.

He puhuivat lähes joka päivä, usein jopa yömyöhään saakka. Puhelimen ääressä Carlin ja Natalien välille alkoi muodostua vahva side.

Ja viimein, eräänä iltana Carl päätti ottaa härkää sarvista.
"Kuule, Natalie.. Minulla olisi joukkueen järjestämät juhlat lauantaina. Tuota, haluaisitkohan sinä tulla sinne. - Minun seuralaisenani?"

"Ai tulisit mielelläs!?" Carl hihkui puhelimeen.

Tuona lauantaipäivänä Carlin joukkuetoverit tahtoivat nostaa Carlille maljan.
"On jo aikakin nähdä sinut iloisena!" Paolo sanoi ja kohotti maljaansa
"Niin, ja etenkin naisen kanssa!" Rafaél huudahti ja nosti maljansa kohti kattoa.
"Siispä, Carlin ja Natalien malja!" Rafaél jatkoi innoissaan saaden muun juhlaväen kohottamaan lasinsa.

Maljojen kohotuksen päätteeksi Carl suuteli Natalieta ja sai koko juhlasalin raikumaan aplodeista.

Kuukaudet kuluivat ja syksy alkoi tehdä tuloaan.

Carl ja Natalie viettivät tuntikausia tehden kävelyretkiä ruskaiseen puistoon.

Syksy alkoi muuttua jo talveksi.
Carl istuskeli marraskuisena lauantaina Paolon ja Rafaélin kanssa kotinsa sohvalla.

"Minä olin tuota hieman miettinyt, että minä muuttaisin Natalien kanssa yhteen" Carl sanoi ja samassa Rafaél haukkoi henkeään.
"Oletko sinä nyt ihan varma.." Paolo aloitti. "Siis kun Lorelain lähdöstä on alle vuosi.." Paolo jatkoi varovaisesti.

"Olen niin varma kuin vain voi olla." Carl sanoi totisena. "Ette voi edes kuvitella, kuinka tosissani olen."

"Hänen silmissään on jotakin.. maagista. Aina kun hän katsoo minuun tuntuu, että hukun hänen silmiinsä. Aivan kuin hän katsoisi suoraan sieluuni ruskeilla silmillään.." Carl jatkoi haltioituneena.