"Eikä! Olen taas samassa tilanteessa kuin yläkoulussa!" Lorelai puuskahti.

"Pitäisi valita kahden miehen väliltä. Carl vai Willhelm?"

"Toinen on ihana ja suloinen, ja pitää minua sylissään kuin kukkaa kämmenellä." Lorelai aloitti

"-Mutta toinen on vahva ja saa sydämeni roihuamaan intohimosta."

  "Inhoan sitä, kun Carl jättää minut huomiotta. Mutta rakastan häntä koko sydämestäni. On ihanaa, kun hän kaappaa minut syliinsä, painaa huulensa huullilleni ja sanoo minua omaksi Tähkäpääkseen." Lorelai jatkoi ja puhdisti samalla akvaariota.

"Mutta inhoan myös sitä, että Willhelm osaa halutessaan olla ilkeä. Mutta kun hän saa minut tuntemaan oloni niin turvalliseksi."

"Mitä minun pitäisi tehdä?!"

                                  * * *

Samaisena iltapäivänä Carl tuli töistä normaalia aikaisemmin kotiin, ja ehdotti kaupungille lähtöä.
  "Hyvä idea, jääkaappikin alkaa olla kohta tyhjä" Lorelai vastasi ja ujutti huulilleen hymyntapaisen. "Soita sinä taksi niin minä käyn sillä välin siistiytymässä."

  "Kulta kävisitkö sinä kassalla maksamassa nämä ostokset, minä ajattelin käydä katsomassa noita uusia sisustuslaatikoit tuolla taaempana" Lorelai tyrkkäsi ostoskorin Carlille, ja meni hypistelemään uusia sisustuslaatikoita.

 Lorelain harmiksi, Willhelm sattui olemaan samaan aikaan samassa kaupassa. Huomattuaan Willhelmin Lorelai tuijotti tätä hätääntyneenä silmiin. Tuijotettuaan rakastajaansa hetken, hän vilkaisi nopeasti aviomiestään joka maksoi kassalla ostoksia. Lorelai katsoi takaisin Willhelmiin joka nyökkäsi ymmärtäväisesti.

Maksettuaan ostokset Carl kääntyi. Nähtyään vaimonsa ja jonkin toisen miehen, hän kurtisti kulmiaan, käveli vaimonsa viereen ja tarttui tätä kädestä. "Hei kulta" Carl sanoi ja suukotti vaimoaan hellästi.

 Nähtyään vieressä seisovan miehen kasvot, Carlin ilme kirkastui.
  "Hei! Etkös sinä ole se Willhelm Small-Lake!?" Carl sanoi ja hänen kasvoilleen nousi pahansuopa ilme. Willhelm nyökkäsi hiukan ujosti.
   "Sinä olet se äijä jolta minä nappasin tämän naisen nenäsi edestä!" Carl ilkkui ja nauroi makeasti.  "Kaikki kääntyikin päälaelleen. Minä päädyin yksiin koulun seksikkäimmän mimmin kanssa, ja jalkapalloilijan urani lähti kiitonousuun!"

  Willhelmin kasvoille alkoi nousta hento puna, ja hänen silmänsä täyttyivät raivosta. Ennen kuin hän ehti kuitenkaan sanoa mitään, oli Lorelai jo hyökännyt miehensä kimppuun.

 "Kuinka sinä voit olla noin ilkeä!?" Lorelai kiljahti vihoissaan. "Oletko sinä tosiaankin noin idiootti, että menet heti ilkkumaan, vaikka vasta tapasimme!" Lorelai jatkoi raivoissaan.  
  

Lorelai pudisti päätään pettyneenä ja vihaisena ja marssi pois.
  Carl katsahti vieressä seisovaan Willhelmiin. "Taitaa olla se aika kuukaudesta" Carl sanoi yrittäen peitellä raivoaan.
Willhelm huokaisi syvään, ja lähti Lorelain perään.

Tavoitettuaan Lorelain ovensuussa, Willhelm katsahti Lorelaihin merkitsevästi. Heidän kätensä koskettivat toisiaan vain hetken ja raivo haihtui Lorelain kasvoilta ja hän hymyili.

Päästyään kotiin Lorelai ja Carl hymyilivät tekohymyään taksinkuljettajalle, antoivat reilusti tippiä, ja Carl kantoi esimerkillisesti painavat ostoskassit sisälle. Pariskunnan olisi pitänyt rueta näyttelijöiksi, niin loistavasti he näyttelivät onnellista pariskuntaa.

   Heti kun ovi sulkeutui, Carl ja Lorelai katsoivat toisiinsa silmät raivosta leiskuen.

 

 "Mitä ihmettä tuo oli olevinaan?!!" Carl aloitti raivoamisensa.

"Etkö sinä ymmärrä, että jos tuolla olisi ollut paprazzeja, naamamme koristaisivat huomenna jokaikisen lehden kantta!" Carl jatkoi.

"Etkö itse välitä mistään muusta kuin maineestasi ja urastasi?!" Lorelai vastasi äkäisenä.

"Ja mitäpä tapahtuisi, jos minä en ajattelisi uraani tai mainettani mediassa?!! Me olisimme puilla paljailla!" Carl huuti. 

Riitelyä jatkui usean tunnin ajan, kunnes Carl kyllästyi, ja lähti ympäri vuorokauden auki olevalle kuntosalille jättäen Lorelain yksin kotiin itkemään.

"Minä en jaksa enää" Lorelai totesi itselleen.

Lorelai tarttui puhelimeen pyyhittyään kyynelten jäljet kasvoiltaan. Hän näppäili tutun numeron ja odotti.
"Minä tulen" ääni sanoi, ja Lorelai tunsi helpotuksen tunteen sisimmässään. Kaikki olisi pian taas hyvin.

 "Anna anteeksi" Lorelai sanoi ennen kuin Willhelm kaappasi hänet syliinsä. "Anna tuhannesti anteeksi" Lorelai nyyhkytti Willhelmin olkaa vasten.
  "Kaikki on hyvin" Willhelm sanoi tyynellä äänellä ja silitti Lorelain selkää rauhallisesti.

Willhelm lohdutti Lorelaita sinä yönä useaan otteeseen, ja lähtiessään pikku tunneilla talosta pois, rakastavaisten epäonneksi talon kulmalla sattui olemaan lehtimies, joka onnistui nappaamaan kuvan. 
  Yön pikkutunneilla Carl ja Lorelai Hopen talosta lähtee vaivihkaa mies yön pimeydessä. Taidankin jo arvata mitä on meneillään... Lehtimies starttasi autonsa ja lähti ajamaan nopeasti kohti toimistoa. Tästä saattaisi napsahtaa roima palkankorotus, puhumattakaan vuoden jymyjutusta!