On kulunut kaksi viikkoa Lorelain ja Willhelmin tapaamisesta.

Eräänä päivänä puhelin soi. Lorelai vastasi puhelimeen ja linjan toisesta päästä alkoi kuulua hiljaista vaikerrusta

"Lorelai....Voinko tulla käymään?" ääni linjan toisesta päässä sanoi särähtäen.
"Mitä on tapahtunut? Oletko kunnossa?" Lorelai kysyi huolestuneena ja antoi osoitteensa.

Hetken päästä ovikello soi, ja Lorelai kiiruhti avaamaan.hädissään.

"Oletko sinä kunnossa?" Lorelai halasi Willhelmiä tiukasti.

Willhelm alkoi kertoa kuinka hän oli tullut kotiin normaalia aikaisemmin, ja löysi tyttöystävänsä ja heidän puutarhurinsa muhinoimasta olohuoneen sohvalla. "Tietysti minä olin vihainen!" Willhelm tiuskaisi ja nyrpisti nenäänsä.

"Muutaman tunnin tapeltuamme minä annoin periksi, ja lähdin. En enää kestänyt sitä naista"

"Nappasin vain nopeasti taksin ja soitin heti sinulle" Willhelm sanoi ääni väristen.

"Voi sinua raukkaa" Lorelai sanoi ja tarttui Willhelmiä kädestä.
"Hyvä että soitit minulle, et olisi voinut jäädä sinne enää hetkeksikään" Lorelai sanoi jämptisti ja halasi murtunutta miestä.

"Kiitos että päästit minut tänne" Willhelm sanoi ja nosti katseensa Lorelaihin.

Yhtäkkiä mies suuteli Lorelaita.

"Ei... Älä.. Minä olen naimisissa" Lorelai sanoi ja irrottautui Willhelmin syleilystä
Willhelm poistui ja Lorelai lysähti nojatuoliin. "Mitä tästäkin nyt seuraa"

 

Muutaman päivän päästä puhelin soi taas. "Anteeksi. Tarkoitukseni ei ollut loukata" Willhelm sanoi päättäväisesti.

"En olisi saanut.." Willhelm aloitti, mutta Lorelai keskeytti hänet.

"Älä."

"Mitä?" Willhelm kysyi hölmistyneenä

"Minun..Minun täytyy nyt mennä" Lorelai lopetti puhelun.

                                                  * * *

Kului kaksi viikkoa. Lorelai ja Carl riitelivät lähes jokailta kun Carl oli kotona: Viimein,  kun Carl ilmoitti lähtevänsä kahden ja puolen viikon leirille, oli Lorelain pinna katketa. Hän tarttui puhelimeen Carlin lähdettyä, ja näppäili tutuksi tulleen numeron ruudulle.

"Minä en jaksa enää" Lorelai voihkaisi ja kertoi huolensa Willhelmille.

"Olen siellä 10 minuutin kuluttua" Willhelm vastasi päättäväisesti ja hyppäsi taksin kyytiin.

Heti ovesta sisään astuttuaan Willhelm halasi surun murtamaa Lorelaita.

Willhelm erotti muutaman lauseen itkuisen tuhinan keskeltä: "Minä en kestä enää... Minä en kestä olla yksin! Minä en halua.. Hän jätti minut taas yksin.."
      Lorelai piti Willhelmistä kovemmin kiinni. "Älä--Älä jätä minua yksin, ethän jätä?" Lorelai katsoi vetisin silmin Willhelmiin.

Ennen kuin Willhelm kerkesi vastata, Lorelai jo suuteli miestä.

"En jätä sinua yksin" Willhelm vastasi.

Willhelm kantoi Lorelain yläkertaan ja vannoi, ettei jättäisi Lorelaita yksin.

                           * * *

Lorelain ja Willhelmin suhde jatkui, eikä Carlilla ollut harmainta aavistustakaan vaimonsa suhteesta. Carl oli tyytyväinen, kun vaimo ei enää kinunnut, että Carl olisi jäänyt kotiin sen sijaan, että menisi baariin juhlimaan kavereidensa kanssa. Kaipa vaimo on vihdoinkin tajunnut paikkansa tässä taloudessa

  Lorelai oli kuitenkin alkanut voimaan pahoin aamuisin. Hän oli menettänyt ruokahalunsa, ja meinasi oksentaa aina kun Carl laittoi ylleen Fuel For Simlifea.

 

 

  Eräänä päivänä Lorelain käytyä lääkärissä, hän sai tietää olevansa raskaana.

Mutta kumpi miehistä oli lapsen isä?