Lorelai seisoi ikkunan edessä ja Willhelm harppoi kevein askelin Lorelain talon ovelle.

Lorelai ja Willhelm keskustelivat pitkän tovin menneistä ja tulevasta.

"En ole antanut hänelle vielä nimeä. Ajattelin, että sinullakin olisi asiaan sanottavaa" Lorelai sanoi ja nosti lapsen kehdosta.

Lorelai ojensi lapsen Willhelmille.

Willhelm katseli pojan ruskeita pieniä silmiä, pientä nöpönenää, kymmentä täydellistä pikku sormea, kymmentä pientä varvasta, pientä suuta ja tajusi pitelevänsä omaa lastaan sylissään.

 "Minun poikani" Willhelm sanoi. "Katso nyt, kuinka vahva minun poikani on. Pojasta kyllä tulee kiekkoilija. Laitetaan pojalle luistimet jalkaan heti kun vain poika oppii kävelemään.." Willhelm lateli, ja Lorelai katseli vierestä kuinka hänen elämänsä tärkein ihminen lipui juuri kauemmas hänestä.

"Minä käyn ostamassa pojalle ensimmäiset Adidas-lenkkarit!" Willhelm sanoi iloisena ja laski pojan varovasti kehtoon. "Tulen huomenna käymään, niin otetaan täältä pari tavaraa mukaan, ja te voitte jo muuttaa minun luokseni asumaan" Willhelm jatkoi ja Lorelai seurasi sivusta, kuinka taas yksi mies aikoi ottaa vallan hänen elämästään.

"Minä en anna kenenkään tulla meidän väliimme" Lorelai kuiskasi lapselleen.

Taas yksi mies, joka yrittää kontrolloida minun elämääni. Saada minut tuntemaan itseni tarpeettomaksi. Lorelai ajatteli. Ei kyllä onnistu.

"Sinusta en päästä ikinä irti. En anna kenenkään tulla meidän väliimme. Minä pidän sinusta huolen" Lorelai kuiskasi hiljaa ja suukotti lastaan.

 Kun Willhelm seuravaana aamuna palasi talolle, olivat Lorelai ja poikalapsi poissa. Ei kirjettä, ei lappua, ei mitään. Vain tyhjä talo vailla lasta.

(Koska tietokoneeni kemottaa, joudun hajottamaan viimeisen osan kahteen palaseen. Tähän loppuu ensimmäinen osanen)